10.03.2010
EtusivuLahtiTutkintoDiakPalveluDiakYhteystiedotIn English
Yksikön toiminta on päättymässä

Diakonia-ammattikorkeakoulun Lahden yksikön toiminta itsenäisenä yksikkönä on loppunut. Vuonna 2007 ei enää oteta uusia opiskelijoita Lahteen. Aikaisemmin opintonsa aloittaneiden koulutus järjestetään Lahdessa viimeisten opiskelijaryhmien valmistumiseen asti yhteistyössä Lahden ammattikorkeakoulun kanssa.

Lahdessa jatkossa alkavasta ammattikorkeakoulukoulutuksesta saa lisätietoja Lahden ammattikorkeakoulusta.



Diakonia-ammattikorkeakoulu

Diakonia-ammattikorkeakoulu (Diak) kouluttaa sosiaali-, terveys- ja kirkon alan sekä viittomakielen ja viestinnän ammattilaisia ja kehittää näiden alojen asiantuntemusta.

Diakonia-ammattikorkeakoulu on valtakunnallisesti toimiva ammattikorkeakoulu, jolla on yksiköitä Helsingissä, Järvenpäässä, Kauniaisissa, Lahdessa, Oulussa, Porissa, Pieksämäellä ja Turussa. Opiskelijoita Diakissa on yhteensä lähes 3 000.

Diakonia-ammattikorkeakoulussa on mahdollista suorittaa sairaanhoitajan tai sosionomin tutkinnon yhteydessä myös diakonissan, diakonin tai kirkon nuorisotyönohjaajan tutkinnot, jotka antavat pätevyyden kirkon ja kristillisten järjestöjen diakonian ja kasvatustyön virkoihin. Diakin Turun yksikkö kouluttaa medianomeja (AMK) ja viittomakielentulkkeja (AMK). Muut Diakissa suoritettavat tutkinnot ovat: sairaanhoitaja (AMK), terveydenhoitaja (AMK) ja sosionomi (AMK).

Diakonia-ammattikorkeakoulu on perustettu 1996 mutta se jatkaa jo 1800-luvulla diakonissalaitoksissa alkaneita koulutusperinteitä.

Lisätietoja Diakonia-ammattikorkeakoulun tulevasta koulutustarjonnasta saa osoitteesta: www.diak.fi